maanantai 5. marraskuuta 2018

Mikon Musiikkihetket jatkuvat

Mikon Musiikkihetki on jatkunut tähän päivään, 6.11.2018 saakka jo pitkälti toista vuotta. Tämän vuoden aikana olen järjestänyt noin 75 tunnin mittaista konserttia, ja yhteensä niitä on ollut noin 145. 

Voit tilata omaan juhlaasi tällaisen konsertin joko minun yhden muusikon ja tietokonetaustojen kanssa tai yhdessä pianisti Jari Leppäsen kanssa.

Konserteista ei ole toistaiseksi jäänyt juurikaan soivia dokumentteja, mutta nyt olen päättänyt ryhdistäytyä tässäkin asiassa. Eilen tallentui videolle Edward Elgarin Salut d’amour, joka on ollut nähtävillä Facebookissa noin vuorokauden ajan. Liitän tähän tuon videon linkin: 
https://www.facebook.com/RikkiMikko/videos/10156782318243851/

Sieltä musiikin takaa kuuluu epämääräistä tuhinaa, mutta älkää antako sen haitata. Se liittyy kiertohengitykseen, jonka ääni kännykällä tallennettu video toistaa  vähän liian korostetusti. Oikeanlaisilla äänityslaitteilla se kauneusvirhe olisi poistettavissa.

Youtubesta löydät myös jotain:

Musiikkiseikkailu Jyvälässä

Tänään maanantaina 5.11.2018 olimme Jari Leppäsen kanssa Jyvälän kansalaiopiston uusissa tiloissa järjestämässä Musiikillista seikkailua 8 - 11 -vuotiaille koululaisille. Mukana oli myös vapaaehtoisia ihania naisia, jotka huolehtivat lasten hyvinvoinnista. 
Image result for jyvälän opisto     Image result for jyvälän opisto Avasimme tilaisuuden lyhyellä soitinesittelyllä, kun meidät oli ensin esitelty yleisöllemme. Sen jälkeen soitimme J. S. Bachin Arian, joka on yksi osa säveltäjän D-duuri-orkesterisarjasta Nr 3. 
Jari pohjusti esitystä kertomalla sävellyksen rakenteesta ja kehottamalla lapsia tarkkailemaan teoksen eri elemennttejä; hidasrytmistä pianon vasemman käden bassokulkua, soolosoittimen pitkälinjaista melodiaa ja pianon oikean käden vuoropuhelua melodian kanssa. 
Sen jälkeen sama teos esitettiin uudelleen, ja lapsia kehotettiin liikkumaan musiikin tahdittamana omien mieltymystensä mukaan. 

Esitimme vielä muutaman klassisen musiikin teoksen,  Robert Schumannin Träumerei ja Am Camin, Fritz Kreislerin Liebesleidin ja Edward Elgarin Salut d'amourin
Yleisömme tuntui olevan kovasti innoissaan tästä pikku seikkailusta. Myös me Jarin kanssa otimme vastaan tämän uuden haasteen mielihyvin. 

Jyvälän kansalaisopisto on Jyväskylässä toimiva, Jyvälän Setlementti ry:n ylläpitämä kansalaisopisto. Sen uusi toimitalo on valmistunut kesällä 2015 osoitteeseen Palokunnankatu 16. Joulukuussa 2011 Jyvälän entinen toimitalo tuhoutui tuhopoltossa. Palanut rakennus oli entinen Kortesuon kartano. Wikipedia