tiistai 12. toukokuuta 2009

Lasse Heikkilä: Suomalainen Messu

Suomalaisen Messun musiikki

1. Vaari-vainaan kannel
2. Sillä viisiin
3. Vuosi luojan kämmenellä
4. Itkua katuvan kansan
5. Niinkuin on hanki valkoinen
6. Elämän kyllyydestä
7. Kiitospolska
8. Runsasta leipää
9. Pohjalainen uskontunnustus
10. Missä kulkee isät maan
11. Liian kylmät tuulet
12. Eri tuuli, sanat
13. Rakentajan ralli
14. Laulu Suomelle
15. Parempien päivien polkka
16. Viimeiset veneet



Kaikki joukolla Uuraisille 16.5.2009 klo 15:00, sillä silloin siellä taphtuu aivan ihania asioita; Lasse Heikkilän Suomalainen Messu on tapahtuma, joka ei jätä ketään kylmäksi. Heikkilän hienot melodiat ja kuoron ja orkesterin niille toteuttamat tulkinnat ovat ainakin minulle
jotain uutta, vaikka sainkin jo viime kesänä tuntumaa tämän tyyppiseen musisointiin yhtenä Lasse Heikkilän yhtyeen tilapäisjäsenenä Joensuun Ilosaaressa 2.8.2008.

Kutsu tähän tapahtumaan tuli sekä Uuraisten
evankelis-luterilaiselta seurakunnalta että Helluntaseurakunnalta, ja sen otin vastaan ilolla. Siitäkin huolimatta, että keikkapaineet eri suunnilta ovat viime aikoina vyöryneet; kun Mustalaisruhtinatar siirtyi kesätauolle, tilalle astuivat Jyväskylän yliopiston suuren Promootion valmistelut, kansanmusiikkiyhtye Kvartin Luulajan matkan suunnittelu (joka matka tehdään kesäkuun alussa).

Tällainen usean projektin samanaikainen läpivienti on paitsi haastavaa, myös jossain määrin rasittavaa, kun ei voi olla samaan aikaan useassa paikassa; yhdelle taholle kumartaessa tuntee pyllistävänsä toiselle. Nytkin oli pakko jättää joitakin harjoituksia väliin, kun sattuivat niin pahasti päällekkäin. Hyvällä tahdolla ja nimenomaan ystävien myötämielisen suhtautumisen kannustamana näistäkin ongelmista kai selvitään.

Näiden eri tyyppisten ohjelmistojen läpivienti on ollut hauskaa, kun voi käyttää omaa luovuuttaan eri tavalla kuin silloin ennen sinfoniaorkesterissa. Nyt mukana on usein improvisointi,
joskus myös popmusiikista tutut bassovahvistimet, jolloin tatsi soittimeen on täysin erilainen klassisen musiikin sormituntumaan verrattuna. Ympärillä alati vaihtuvat soittajakollegat ovat olleet aina yhtä ihastuttavia ja innokkaita kun on siirrytty genrestä toiseen. Samoin yleisö on ollut joka kerta erilaista, tähän mennessä kuitenkin onneksi yhtä innokkaasti musiikkiin reagoivaa.

Poleenin Teatterin Mustalaisruhtinatar esitettiin parisenkymmentä kertaa täysille katsomoille, Liekkilän Elohiiren konsertti oli lähes täysosuma - toivottavasti myös tulevat esitykset noudattavat samaa linjaa. Kaiken kaikkiaan minä tunnen syvää kiitollisuutta siitä, että oma fyysinen kunto on tehnyt mahdolliseksi kaiken sen, mitä tämän alkuvuoden aikana on tapahtunut; kaikkiaan kahdeksan eri kokoonpanoa on tullut tutuksi erilaisten esiintymisten kautta viimeisten kolmen ja puolen kuukauden aikana: Euroset, Kvartti, Jyväskylän Salonkiorkesteri, Operettiteatteri Bravon Salonkiorkesteri, Elohiiri, Poleenin Teatteriyhtye, Jyväskylän yliopiston Sinfoniaorkesteri, Savonlinnan Orkesteri, ja harjoituksia ja esiintymisiä noin kuusikymmentä suunnilleen sadan päivän aikana! Siis useammin kuin joka toinen päivä rakas (ei raskas - vain vähän yli 25 kg) kontrabasso on "heilautettu olalle", siis noin keskimäärin laskettuna.

Hyvää alkavaa kesää kaikille lukijoille!

P.S. Käy tutustumassa Dei-kaupan tuotteisiin ja tilaa vaikka Lasse Heikkilän Suomalaisen Messun nuottipainos täältä. Tai Lassen Nettikioskista.




tiistai 21. huhtikuuta 2009

RikkiMikon Jazzblogin sivupalkit

Jotkut RikkiMikon Blogin vierailijoista eivät välttämättä ole havainneet, mitä suurenmoisia sivustoja saattaa löytyä blogini vasempaan reunaan liitetyistä videopalkeista, välittömästi Blogiarkiston yläpuolelta. Kannattaa odottaa muutama hetki, jotta Videopalkki avautuu, ja klikata vasta sitten avautunutta kuvaketta. Koska videopalkin sisältö muuttuu jatkuvasti, kannattaa käydä säännöllisesti tarkistamassa, mitä kulloinkin on tarjolla. Jollakin hetkellä esillä saattaa olla Jazzpianokurssi, kun muutaman hetken kuluttua esitelläänkin vanhoja videotallenteita, joilla esiintyvät vaikkapa 70-luvun huippusolistit tai vaikkapa joku Dizzy Gillespie tai esimerkiksi tämä How to sing vocal Chords sing mechanics.

Kuvaketta klikkaamalla saat avattua videonkatseluohjelman. Sen alareunasta videon otsikkoa klikkaamalla voit avata saman videon YouTube- ohjelmassa, jolloin saat näkyviin varsinaisen videoleikkeen lisäksi aiheeseen läheisesti liittyviä uusia videoleikkeitä (Related Videos) ikkunan oikeassa reunassa. Katso tämä Kohtalon Voima
Christian Lindberg, Hakan Hardenberger - Overture " The Force of Destiny" ja sen Related Videos.

Tuon kaiken yllä olevan tarjoaa YouTube Videos ja VideoJugs. Voit löytää sieltä kaiken hyvän lisäksi laulukurssin: http://www.videojug.com/film/how-to-sing-the-basics, jolla opetetaan hengitystekniikkaa, äänenavausta ym tärkeää, mikä jokaisen laulajan olisi aivan välttämättä otettava ohjelmaan aivan ensimmäiseksi jokaisen lauluharjoituksen ja -esityksen alkajaisiksi! Voit tilata myös täydellisen multimediakurssin aiheista:
Increase Your Vocal Range, Lose ALL Strain on the High Notes, Celebrities' Secrets Revealed and MORE!

Pidemmälle edistyneille ja niille, joita kiinnostaa monikulttuurinen, ns. Maailmanmusiikki, voisi olla hyvä tutustua vaikkapa ohjelmasarjaan nimeltään "Basics Of Multicultural Manner"

Jokaisen ohjelman lisänä voit valita kuuntelemaasi videoleikkeeseen läheisesti liittyviä muita videoleikkeitä (Related Videos), jotka täydentävät hienolla tavalla juuri kuulemaasi. Näin voit kehitellä itsellesi oivallisen musiikkikurssin, jota vähitellen täydentämällä ja merkkaamalla kunkin videoleikkeen kirjanmerkiksi omalle tietokoneellesi voit luoda todellisen musiikin peruskurssin, jonka opettajina ovat alan huippupedagogit.

Käy kuuntelemassa aluksi vaikka tämä minikurssi: Learn To Sing Pop

Jatketaan taas ensi viikolla uusin aihein.

Terveisin RikkiMikko

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Kantelemuseo

RikkiMikolla oli tänään 18.4.2009 tilaisuus tutustua maailman ensimmäiseen ja toistaiseksi ainoaan Kantelemuseoon, joka sijaitsee Palokan Pelimannitalon yläkerrassa (Kartta). Katso Keskisuomalaisen video, jossa haastatellaan museon intendenttiä, tutkija ja kanteletaiteilija Kari Dahlblomia.

Tutustuminen Kantelemuseoon tuli ikäänkuin sivutuotteena, kun kutsu kävi Pelimannitalolle soittamaan kansanmusiikkiyhtye Kvartin riveissä Keski-Suomen päivän tilaisuuteen (
Keski-Suomen päivä / Korpilahtelaista kansanmusiikkia), jossa Kvartti esiintyi maamme vanhimpiin edelleen toimiviin kansanmusiikkiyhtyeisiin kuuluvan Korpilahden Pelimannien, ja muiden kansanmusiikkiryhmien kanssa. Myös arvostettu yli neljäkymmenvuotias Studiokuoro oli mukana johtajanaan Hannu Ikonen.

torstai 9. huhtikuuta 2009

Elohiiri uusi musiikkiryhmä

s











RikkiMikko haluaa esitellä uuden mielenkiintoisen
kansainvälisen, mutta silti keskisuomalaisen muusikkoryhmän, joka on kokoonpanoltaan ja ohjelmistoltaan vähän "erilainen".

Kyseessä on Vaajakoskella harjoituksiaan pitämään kokoontuva seitsenhenkinen laulu- ja soitinyhtye Elohiiri.

Yleisö saa tämän kevään ensikosketuksensa tähän yhtyeeseen ja sen irlantilaishenkiseen ohjelmistoon Vaajakosken Liekkilässä 02.05.2009, jolloin se konsertoi siellä uudistuneella kokoonpanollaan:

Robert Boulter, kitarat, laulu, sanoitukset ja sävellykset, (The Boss)

Jaana Eloranta, viulu ja laulu, (The Second Boss)

Jouko Utriainen, kitara ja taustalaulu, yhtyeen audiovisuaalinen tekniikka

Augustin Muhiya, rytmisoittimet, laulu, tanssi

Karela Viljanen, piano

Pertti Lassi, huilu ja tenorisaxofoni

Mikko Oinonen, kontrabasso

Lippuja myynnissä myös RikkiMikon myymälässä. Tilaa liput konserttiin, niin saat alennusta OptiMSM- tuotteista! OptiMSM-tutustumispakkaus (150 g, arvo 12,00 €) veloituksetta, jos tilaat konserttilipun Liekkilän konserttiin! Lippuja rajoitettu määrä. Soita maksutta ja tilaa!

Lue lisää Elohiirestä klikkaamalla: http://www.elohiiri.fi/

sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

SUURI GAALAKONSERTTI

Operettiteatteri Bravo! esittää

SUURI GAALAKONSERTTI

operetti-, musikaali- ja elokuvasäelmiä

Lauantai 28.3. klo 19 Kuopion Musiikkikeskuksen Konserttisali

OPERETTITEATTERI BRAVO
esittää operetti-, musikaali-, ja elokuvasävellyksiä

Marjukka Tepponen
Jukka Saarman
Salonkiorkesteri Bravo, johtajana Sakari Tervo



Hämeenlinnan Verkatehtaalla
Pe 3.4.2009 klo 19:00


Jyväskylän Paviljongissa
La 4.4.2009 klo 19:00




Tällä mainoksella RikkiMikko haluaa kannustaa lukijoitaan parantamaan elämänsä laatua tulemalla kuuntelemaan hyvää elävää musiikkia. RikkiMikko kutsuu samalla kaikki hyvän ja viihdyttävän musiikin ystävät nauttimaan suuren maailman parhaista herkkupaloista. Ohjelmassa Emmerich Kalmanin, Franz Leharin, Francesco Sartorin (Con te partirò), Andrew Lloyd -Webberin (All I Ask of You Kuuntele!), Theo Mackebenin (Warum), ym. maailmanmainetta niittäneiden säveltäjien parhaita sävellyksiä.

Esiintyjinä Suomen eturivin taiteilijoita, joista mainittakoon Jyväskylän konsertissa esiintyvät sopraano Emilia Vesalainen, tenori Hannu Jurmu, sopraano Marjukka Tepponen ja tenori Jukka Saarman. Säestävää yhtyettä johtaa Sakari Tervo. Konsertin juontaa
sovittaja-ohjaaja Taava Hakala

Hämeenlinnan konsertissa vuorossa ovat:

tenori Jyrki Anttila
sopraano Emilia Vesalainen
tenori Jukka Saarman
sopraano Ulla Paakkunainen
Juontajana Stuart Köhler
Salonkiorkesteri Bravo! joht. Sakari Tervo

Katso ja kuuntele tämä TV:stä tuttu mainosvideo!





Marjukka Tepposesta vielä muutama sana, jotka Timo Mustakallio- laulukilpailun tuomaristo lausui päätösraportissaan:

Vahvojen naisten
laulukilpa

Henkeväksi ja herkkävaistoiseksi tulkitsijaksi osoittautuneen Marjukka Tepposen sopraano oli nautittavan soinnikas ja kypsänoloisen helmeilevä.

Kun kilpailua oli päivällä käyty aloittajasta aakkosjärjestyksessä edettynä kuudenteen laulajaan, oli jo käynyt selväksi se, että puhuttelemaan kykenevän laulajan on äänensä hallinnan lisäksi oltava musiikillisia ja tekstityylejä ymmärtävä ja monella tavalla oivaltava

tiistai 24. helmikuuta 2009

Fire.fm

Nyt kaikki kuuntelemaan musiikkia tietokoneen Firefox- selaimen kautta! Voit asentaa käden käänteessä Firefoxiin pienen ohjelmanpätkän (add-on), nimeltään Fire.fm, joka avaa erittäin monipuolista musiikkia lähettävän musiikkisoittimen. Voit rekisteröityä maksutta sen käyttäjäksi, kirjautua sitten sisään Firefoxin nuolipainikkeiden alapuolella olevasta palkista ja kuunnella joko omaa mielimusiikkiasi tai vakoilla naapurin musiikkimakua.

Koska musiikkisoittimen repertuaari käsittää käytännössä koko musiikkimaailman kaikki suuntaukset, tyylit, genret, ja koska siihen on integroitu myös erinomainen, rekisteröidyn kuuntelijan musiikkimaun huomioon ottava ja kuuntelijan hallittavissa oleva "arvostelutoiminto", on sinun erittäin helppoa myös jalostaa tuon soittimen ulosantia; jos kuulemasi teos ei sinua miellytä, paina "pysäköintikieltonappia", ja kas, tuota kappaletta ei toista kertaa sinulle tarjota. Jos taas painat sydämen kuvaa, saat tulevaisuudessa samaan kategoriaan kuuluvaa musiikkia kuultavaksesi! Tämä tietysti edellyttää, että olet rekiströitynyt käyttäjä ja kirjautuneena sisään.

Voit myös valita kuultavaksesi eri tyylejä esittävistä ohjelmakokonaisuuksista oman "mieliradioaseman", "sopraano-radion", "pop-radion", rock-radion" tai vaikka "sinfonia-radion", siis eri TAGeja eli avainsanoja, valitsemalla "Start Radio Station"- kentässä "Artist-", "Tag-" tai "User-" valikoissa oman mieleisesi taiteilijan, tyylisuunnan tai Last.fm- käyttäjän (esimerkiksi RikkiMikko1) musiikin. Viimemainitussa tapauksessa tämä radioasema soittaa RikkiMikon mielimusiikkia, siis jazzia, oopperaa, sinfonioita, instrumentaalikonserttoja, musikaalisävelmiä jne, kuitenkin vain hyvää musiikkia!

Voit seurata omaa tai naapurisi kuunteluhistoriaa, koska se tallentuu jatkuvasti. Jokaisen albumin kansikuva on löydettävissä ja näkyvillä. Näin ollen on helppo myös ostaa sellainen omaksi tai ladata koko albumi tai vaikka yksi sen raita, maksua vastaan tietysti. Muusikkokin saa näin palkkansa. Taiteilijoiden albumilistat ovat eräs tämän hienon median parasta antia; katsopa vaikka Sarah Brightmanin albumilistaa! Myös taiteilijoiden esiintymiskalenterit (Events) ja biografiat sekä kuva-albumit (Fotos) antavat faneille kenties ratkaisevan uutta tietoa.


sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Mustalaisruhtinatar







RikkiMikko tuntee olevansa etuoikeutettu kansalainen voidessaan osallistua Pieksämäen Poleenin suurprojektin, Emmerich Kalmanin hienon operetin Mustalaisruhtinatar esityksiin, jotka alkoivat 13.02.2009.
Yhteeensä 16 esitystä viedään läpi kevään aikana. Aikataulut voit nähdä oheisen linkin kautta avautuvalta sivustolta, jonka kautta voit tilata myös liput sinulle sopivimpaan esitykseen. Kannattaa pitää kiirettä, koska jo ennen ensi-iltaa (torstaina 12.02.2009) näyttää lippujen kysyntä olleen hyvin vilkasta.

Komea lavastus, hyvällä maulla toteutettu ohjaus, hienostuneet puvut, upeat solistit, täsmällisesti laulava kuoro, sirot tanssijat ja musikaalisesti soittava yhtye antavat hyvät
puitteet akustisesti mainiossa Poleenin salissa esitettävälle juhlaproduktiolle.

Näyttämöllä leiskuu siniveristen lempi, ruhtinaat ja kreivit piirittävät kilvan kaunottaria, ja kaiken yllä leijuvat ensimmäisen maailmansodan uhkaavat ukkospilvet. Musiikki on sielua syleilevän ihanaa ja tottakai elävän orkesterin soittamaa! Tätä älä jätä näkemättä!


Mustalaisruhtinatar (Die Czardasfurstin) on Emmerich Kalmanin säveltämä kolminäytöksinen operetti Bela Jenbachin sanoihin. Operetissa on unkarilaista tunnelmaa, tulisia csardasrytmejä ja tunteellisia valsseja.


Kuvassa Eeva Kähärä Stasin roolissa



Operetin juonena on kahden päähenkilön, Sylvan ja Edwinin rakkaustarina. Sylva Varescu on varieteelaulajatar ja Edwin Lippert Weylersheimin ruhtinas. Edwinin perhe ei hyväksy poikansa suhdetta Sylvaan, vaan on naittamassa Edwiniä tämän serkulle, Stasille. Stasi rakastuu onneksi Edwinin ystävään, kreivi Boniin, ja vihdoin Sylva ja Edwinkin saavat toisensa.

Operetin esitysaikataulun löydät myös tämän blogin alaosan kalenterista.

Savon Sanomien Pirkko Heikkinen arvioi ensi-illan esitystä. Löydät artikkelin täältä. RikkiMikko oli mukana esityksessä, vaikka Pirkko Heikkinen antaakin asiasta virheellisen kuvan kertomalla, että yhtyeessä esiintyi viisi nuorta muusikkoa. Liekö silmälasit unohtuneet pois matkasta vai oliko se vain kohteliaisuutta?

Viihtyisiä operettikokemuksia toivottaen RikkiMikko