torstai 17. syyskuuta 2009


Oli aivan mahtava kokemus löytää taas jotain uutta jazzin alalta; Regina Carter & Ray Brown yhdessä lavalla. Ei varmasti jätä kylmäksi ketään! Tämä nuori ja kaunis tummaihoinen viulisti on aloittanut Suzuki-menetelmällä viuluopintonsa, saanut klassisen koulutuksen ja siirtynyt sitten jazzin pariin todella hienoin tuloksin! ...

http://www.youtube.com/watch?v=FReGLY2lLuY

Kun sitten lähdettiin etsimään samaan genreen kuuluvia esityksiä, löytyi tämäkin Blue Moon Stephanie Grappellin trion esityksenä. Stephane Grappelli ja Martin Taylor Australiassa vuonna 1990. Jon Burr kontrabasso.






http://www.youtube.com/watch?v=VhB5qAq7OkI&feature=related

Sitten vähän nuorempaan polveen; ilahduttavaa on, että lapsetkin ovat omaksuneet tuollaisen genrerajojen ylittämisen, ja mikä onkaan niin tehdessä, kun on taitoa kuten tällä kuusivuotiaalla Emilyllä: Kuuntele ja katso tämä
ja sitten vertailun vuoksi tämä toinenkin.

Jatkoa seuraa, kunhan aikaa löytyy.

lauantai 5. syyskuuta 2009

RikkiMikon viimeisimpiä kuuntelukokemuksia

Pitkästä aikaa on taas tilaisuus kirjoittaa jotakin tähän palstalle, nyt sellaista, josta lukijallekin saattaa olla iloa. Aion kertoa viimeisimmistä kuuntelukokemuksistani, joita kuka vain voi käydä kuulostelemassa, koska ne löytyvät YouTubesta.

- Jo joitakin kuukausia sitten löysin aivan uskomattoman hienon sovituksen ja tulkinnan Vittorio Mo
ntin kuuluisasta Csardaksesta. Vaikkei teos olekaan jazzia, sen voi mielestäni aivan hyvin lisätä tämän blogin suositeltavien listalle. Viulutaitelija Maxim Vengerov kumppaneineen antaa huikean näytteen taituruudestaan, mutta samalla hieno kontrabassoryhmä Bassiona Amorosa Roman Patkolón ja kahden muun taiturin kanssa osallistuu leikkiin sekä solistina (Roman) että yhtyesoittajina. Tosin viimeisen nopean osan alussa esitys hiukan hajoaa, mutta koska tallenne on tehty livenä, annettaneen pienet kauneusvirheet anteeksi.

Tämän yhtyeen repertuaarista voi todeta erittäin kunnianhimoisen ja samalla monipuolisen tavoitteellisuuden:

J. S. Bach, A. Vivaldi, W. A. Mozart, C. M. v. Weber, A. Dvorak, G. Bizet, G. F. Händel, F. Chopin, F. Liszt, C.Saint-Saens, G.Bottesini, Stefan Schäfer, Frank Proto usw.

Populäres:
J. Stauß, Comedian Harmonists, F. Lehar, A. Chatschaturjan u.v.a.m

Virtuoses:
N. Paganini, P.de Sarasate, G. Bottesini, V. Monti , N. Rimskij-Korsakov usw.

Unterhaltung:
The Beatles, S. Joplin, F. Lai, R. Binge, A.Gondolan u.a….

Tämän kokoonpanoltaan jonkin verran vaihtelevan ryhmän Konserttikalenterin löydät napsauttamalla linkkiä.

- Sitten sitä jazzia, nimittäin kontrabassoilla ja ainoastaan kontrabassoilla soitettuna:

Esimerkiksi voisi mielestäni ihan huippuosaamisesta käy vaikkapa tämä A Night In Tunisia, jonka bongasin joitakin viikkoja sitten selatessani YouTuben kontrabassotarjontaa. Ihastuin välittömästi!
BassBang on aivan hervottoman hauska kokoonpano, jonka repertuaarissa sekoittuvat jazzin, klassisen, rockin ja vaikkapa lattareiden rytmiset ja soinnilliset elementit ja korkeatasoinen kontrabasson taitaminen on kaiken aikaa läsnä.


Lisää BassGangin suosikkejani: Rock'nRoll No 9

Seuraavalla kerralla laitetaan lisää hauskoja, mutta taitavia esityksiä, kunhan jostain löytyy aikaa kuunnella ja katsella. Sillä aikaa voitte selata "Related Videos"- osastoa, josta löydätte yllin kyllin kaikkea kivaa.

Hyvää syksyä toivotellen RikkiMikko




maanantai 6. heinäkuuta 2009

LuontoPortti - NatureGate

Shared via AddThis

RikkiMikko oli onnekas, kun kuuli toisella korvalla AamuTV:n lähetyksestä pienen pätkän, joka herätti erityisen kiinnostuksen; LuonoPortti on avannut aivan uskomattoman hienon portaalin, jonka avulla voimme tutustua Suomen ja Ahvenanmaan luontoon ja runsaaseen lajirikkauteen erittäin helpolla tavalla.

Nyt sitten vain itsekukin kokeilemaan lajien tunnistamista! Kasvit, linnut, kalatkin tullevat pian esittelyyn.

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

RikkiMikko sai tänään innostavan sähköpostiviestinn entiseltä muusikkokollegaltaan viulutaiteilija Pirkko Korhoselta. Viesti käsittelee erittäin tärkeää kulttuurihanketta, jonka onnistumisen eteen on nyt valjastettu seudun parhaat voimat. Apua on tulossa myös Jyväskylän ulkopuolelta, kun Sinfoninen puhallinorkesteri SISU kapellimestarinaan maanmainio Atso Almila sekä oboetaiteilija Aale Lingren – molemmat Jyväskylän Konserttisalin Hanketuki ry:n jäseniä – haluavat tukea konserttisalihankettamme hyväntekeväisyyskonsertilla

17. toukokuuta 2009 19:08 Jyväskylän Konserttisalin Hanketuki ry:n jäsenhankitavastaava Pirkko Korhonen kirjoitti:

Hyvä yhdistyksemme jäsen,
olemme iloisia, että Jyväskylän konserttisalihanke etenee ankeista taloudellisista näkymistä huolimatta myönteisesti. Erittäin iloisia olemme siitä, että Sinfoninen puhallinorkesteri SISU kapellimestarinaan maanmainio Atso Almila sekä oboetaiteilija Aale Lingren – molemmat yhdistyksemme jäseniä – haluavat tukea konserttisalihankettamme hyväntekeväisyyskonsertilla.
Konsertti järjestetään maanantaina 6.7. klo 18 Taulumäen kirkossa. Konsertin esiintyjät luovuttavat kaikki palkkionsa ja konsertin lipputulot lyhentämättöminä konserttisalihankkeen edistämiseen. Myös kaupunkiseurakunta kantaa kortensa kekoon luovuttamalla tämän kaupungin akustisesti parhaaksi luonnehditun kirkkosalinsa korvauksetta konsertin järjestämiseen.
Illan ohjelman aloittaa suomalaisen runon ja suven päivän kunniaksi Eino Leinon kesäisin tekstein Antti Niskanen. Varsinaisena konserttiohjelmana kuullaan Atso Almilan oboekonsertto ja 2.sinfonia sekä Olli Virtaperkon Music for Old Europe.
Tarjoamme teille tämän hyväntekeväisyyskonsertin lippuja hankittavaksi a´15 €, eläkeläiset/opiskelijat/lapset a´10 € (+toimitusmaksu 1,50 €). Liput ovat ostettavissa Lippupisteen myyntipisteistä kautta maan.
Toivoisimme jokaisen yhdistyksemme jäsenen ostavan vähintään yhden tukilipun, joka samalla toimisi yhdistyksemme tänä vuonna keräämättömän jäsenmaksun korvikkeena. Ostamalla lipun tai useampia, pääsette näin osaltanne tukemaan tätä arvokasta hankettamme ja mikä parasta, kokemaan mieleenpainuvia musiikillisia elämyksiä keskellä kauneinta Suomen suvea!
Ystävällisin terveisin Lea Pulkkinen, yhdistyksen pj.

Tämän viestin innoittamana kannustankin kaikkia kulttuurin ystäviä liittymään tämän hanketukiyhdistyksen jäseniksi. Voit napsauttaa oheista linkkiä, niin pääset täyttämään jäsenhakemuksen, ja ostamalla sen jälkeen lipun edellä mainittuun konserttiin, olet lunastanut jäsenmaksusi.

Hyvää kesää toivottaa RikkiMikko

tiistai 12. toukokuuta 2009

Lasse Heikkilä: Suomalainen Messu

Suomalaisen Messun musiikki

1. Vaari-vainaan kannel
2. Sillä viisiin
3. Vuosi luojan kämmenellä
4. Itkua katuvan kansan
5. Niinkuin on hanki valkoinen
6. Elämän kyllyydestä
7. Kiitospolska
8. Runsasta leipää
9. Pohjalainen uskontunnustus
10. Missä kulkee isät maan
11. Liian kylmät tuulet
12. Eri tuuli, sanat
13. Rakentajan ralli
14. Laulu Suomelle
15. Parempien päivien polkka
16. Viimeiset veneet



Kaikki joukolla Uuraisille 16.5.2009 klo 15:00, sillä silloin siellä taphtuu aivan ihania asioita; Lasse Heikkilän Suomalainen Messu on tapahtuma, joka ei jätä ketään kylmäksi. Heikkilän hienot melodiat ja kuoron ja orkesterin niille toteuttamat tulkinnat ovat ainakin minulle
jotain uutta, vaikka sainkin jo viime kesänä tuntumaa tämän tyyppiseen musisointiin yhtenä Lasse Heikkilän yhtyeen tilapäisjäsenenä Joensuun Ilosaaressa 2.8.2008.

Kutsu tähän tapahtumaan tuli sekä Uuraisten
evankelis-luterilaiselta seurakunnalta että Helluntaseurakunnalta, ja sen otin vastaan ilolla. Siitäkin huolimatta, että keikkapaineet eri suunnilta ovat viime aikoina vyöryneet; kun Mustalaisruhtinatar siirtyi kesätauolle, tilalle astuivat Jyväskylän yliopiston suuren Promootion valmistelut, kansanmusiikkiyhtye Kvartin Luulajan matkan suunnittelu (joka matka tehdään kesäkuun alussa).

Tällainen usean projektin samanaikainen läpivienti on paitsi haastavaa, myös jossain määrin rasittavaa, kun ei voi olla samaan aikaan useassa paikassa; yhdelle taholle kumartaessa tuntee pyllistävänsä toiselle. Nytkin oli pakko jättää joitakin harjoituksia väliin, kun sattuivat niin pahasti päällekkäin. Hyvällä tahdolla ja nimenomaan ystävien myötämielisen suhtautumisen kannustamana näistäkin ongelmista kai selvitään.

Näiden eri tyyppisten ohjelmistojen läpivienti on ollut hauskaa, kun voi käyttää omaa luovuuttaan eri tavalla kuin silloin ennen sinfoniaorkesterissa. Nyt mukana on usein improvisointi,
joskus myös popmusiikista tutut bassovahvistimet, jolloin tatsi soittimeen on täysin erilainen klassisen musiikin sormituntumaan verrattuna. Ympärillä alati vaihtuvat soittajakollegat ovat olleet aina yhtä ihastuttavia ja innokkaita kun on siirrytty genrestä toiseen. Samoin yleisö on ollut joka kerta erilaista, tähän mennessä kuitenkin onneksi yhtä innokkaasti musiikkiin reagoivaa.

Poleenin Teatterin Mustalaisruhtinatar esitettiin parisenkymmentä kertaa täysille katsomoille, Liekkilän Elohiiren konsertti oli lähes täysosuma - toivottavasti myös tulevat esitykset noudattavat samaa linjaa. Kaiken kaikkiaan minä tunnen syvää kiitollisuutta siitä, että oma fyysinen kunto on tehnyt mahdolliseksi kaiken sen, mitä tämän alkuvuoden aikana on tapahtunut; kaikkiaan kahdeksan eri kokoonpanoa on tullut tutuksi erilaisten esiintymisten kautta viimeisten kolmen ja puolen kuukauden aikana: Euroset, Kvartti, Jyväskylän Salonkiorkesteri, Operettiteatteri Bravon Salonkiorkesteri, Elohiiri, Poleenin Teatteriyhtye, Jyväskylän yliopiston Sinfoniaorkesteri, Savonlinnan Orkesteri, ja harjoituksia ja esiintymisiä noin kuusikymmentä suunnilleen sadan päivän aikana! Siis useammin kuin joka toinen päivä rakas (ei raskas - vain vähän yli 25 kg) kontrabasso on "heilautettu olalle", siis noin keskimäärin laskettuna.

Hyvää alkavaa kesää kaikille lukijoille!

P.S. Käy tutustumassa Dei-kaupan tuotteisiin ja tilaa vaikka Lasse Heikkilän Suomalaisen Messun nuottipainos täältä. Tai Lassen Nettikioskista.




tiistai 21. huhtikuuta 2009

RikkiMikon Jazzblogin sivupalkit

Jotkut RikkiMikon Blogin vierailijoista eivät välttämättä ole havainneet, mitä suurenmoisia sivustoja saattaa löytyä blogini vasempaan reunaan liitetyistä videopalkeista, välittömästi Blogiarkiston yläpuolelta. Kannattaa odottaa muutama hetki, jotta Videopalkki avautuu, ja klikata vasta sitten avautunutta kuvaketta. Koska videopalkin sisältö muuttuu jatkuvasti, kannattaa käydä säännöllisesti tarkistamassa, mitä kulloinkin on tarjolla. Jollakin hetkellä esillä saattaa olla Jazzpianokurssi, kun muutaman hetken kuluttua esitelläänkin vanhoja videotallenteita, joilla esiintyvät vaikkapa 70-luvun huippusolistit tai vaikkapa joku Dizzy Gillespie tai esimerkiksi tämä How to sing vocal Chords sing mechanics.

Kuvaketta klikkaamalla saat avattua videonkatseluohjelman. Sen alareunasta videon otsikkoa klikkaamalla voit avata saman videon YouTube- ohjelmassa, jolloin saat näkyviin varsinaisen videoleikkeen lisäksi aiheeseen läheisesti liittyviä uusia videoleikkeitä (Related Videos) ikkunan oikeassa reunassa. Katso tämä Kohtalon Voima
Christian Lindberg, Hakan Hardenberger - Overture " The Force of Destiny" ja sen Related Videos.

Tuon kaiken yllä olevan tarjoaa YouTube Videos ja VideoJugs. Voit löytää sieltä kaiken hyvän lisäksi laulukurssin: http://www.videojug.com/film/how-to-sing-the-basics, jolla opetetaan hengitystekniikkaa, äänenavausta ym tärkeää, mikä jokaisen laulajan olisi aivan välttämättä otettava ohjelmaan aivan ensimmäiseksi jokaisen lauluharjoituksen ja -esityksen alkajaisiksi! Voit tilata myös täydellisen multimediakurssin aiheista:
Increase Your Vocal Range, Lose ALL Strain on the High Notes, Celebrities' Secrets Revealed and MORE!

Pidemmälle edistyneille ja niille, joita kiinnostaa monikulttuurinen, ns. Maailmanmusiikki, voisi olla hyvä tutustua vaikkapa ohjelmasarjaan nimeltään "Basics Of Multicultural Manner"

Jokaisen ohjelman lisänä voit valita kuuntelemaasi videoleikkeeseen läheisesti liittyviä muita videoleikkeitä (Related Videos), jotka täydentävät hienolla tavalla juuri kuulemaasi. Näin voit kehitellä itsellesi oivallisen musiikkikurssin, jota vähitellen täydentämällä ja merkkaamalla kunkin videoleikkeen kirjanmerkiksi omalle tietokoneellesi voit luoda todellisen musiikin peruskurssin, jonka opettajina ovat alan huippupedagogit.

Käy kuuntelemassa aluksi vaikka tämä minikurssi: Learn To Sing Pop

Jatketaan taas ensi viikolla uusin aihein.

Terveisin RikkiMikko

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Kantelemuseo

RikkiMikolla oli tänään 18.4.2009 tilaisuus tutustua maailman ensimmäiseen ja toistaiseksi ainoaan Kantelemuseoon, joka sijaitsee Palokan Pelimannitalon yläkerrassa (Kartta). Katso Keskisuomalaisen video, jossa haastatellaan museon intendenttiä, tutkija ja kanteletaiteilija Kari Dahlblomia.

Tutustuminen Kantelemuseoon tuli ikäänkuin sivutuotteena, kun kutsu kävi Pelimannitalolle soittamaan kansanmusiikkiyhtye Kvartin riveissä Keski-Suomen päivän tilaisuuteen (
Keski-Suomen päivä / Korpilahtelaista kansanmusiikkia), jossa Kvartti esiintyi maamme vanhimpiin edelleen toimiviin kansanmusiikkiyhtyeisiin kuuluvan Korpilahden Pelimannien, ja muiden kansanmusiikkiryhmien kanssa. Myös arvostettu yli neljäkymmenvuotias Studiokuoro oli mukana johtajanaan Hannu Ikonen.