"Musiikkia terminaaliosastolla"

Alexander Strachan

Music in Hospice - Original Article in English

Löysin mielenkiintoisen artikkelin Violonist.com-uutiskirjeestä. "Musiikkia terminaaliosastolla". Päätin suomentaa sen kotimaisten kollegoiden luettavaksi.

 

Alexander Strachan kertoo: 

- Joka viikko menen terminaaliosastolle esiintymään potilaille, enkä koskaan tiedä mitä odottaa. Aluksi tuntui hankalalta ja itsekkäältä, tavallaan. Perheet ja rakkaat ystävät vierailevat rakkaansa luona kriittisellä hetkellä, ja minä koputan ovelle, ja pyydän joitain arvokkaita hetkiä pois.

- Joskus minulle sanotaan "ei kiitos", jotta perheet ja ystävät voivat viettää jäljellä olevan ajan rakkaansa kanssa. Joskus taas saan luvan soittaa ja toivottavasti auttaa luomaan uusia muistoja viimeisten päivien ajalta. Minulle tuntematon, se tapahtui äskettäin kauniilla tavalla.

- Muutama viikko sitten menin terminaaliosastolle potilaan soittamaan ja esitin Edelweissin huoneessa, joka oli täynnä perheenjäseniä, ja siellä oli myös hoitokoira ja hoitohenkilöstöä. Se oli kaunis mutta silminnäkijäinen hetki. Soitettuani minua pyydettiin esiintymään myös hautajaisiin. No, tänään tarjosin musiikkia ruumiinvalvojaisissa, enkä taaskaan ollut varma mitä odottaa.

- Yksitellen joku perheestä tai rakas ystävä tuli juttusille, kun soitin ja kysyi, olinko henkilö, joka oli soittanut terminaalivaiheessa olevalle henkilölle. Toinen perheenjäsen pysäytti minut käytävällä ja sanoi, että soittoni terminaaliosastolla oli merkinnyt niin paljon hänen kälylleen. En heti tiennyt miten vastata, mutta onnistuin kiittämään. Tiesin, että tämä ei riitä, joten sanoin olevani todella kiitollinen siitä, että olen voinut soittaa musiikkia, jota hän oli pyytänyt, "You Raise Me Up" ja "Ave Maria". Kyyneleet hänen silmissään, tämä suloinen nainen, jota en ollut koskaan tavannut, antoi minulle halauksen ja kiitti musiikista. Siinä vaiheessa mietin muistojani esiintymisestäni Japanissa ja miten esitin japanilaisia ​​kansanlauluja. Musiikin jälkeen japanilaisessa yhteisössä olevat puhuivat minulle kuin olisin ystävä enkä enää muukalainen.

- Hautajaisten lopuksi halusin esittää Edelweissin, mutta ennen kuin saatoin aloittaa, toinen pitkäaikainen ystävä oli lähestynyt minua ja sanoi, että hänellä oli jotain tärkeää sanottavaa. Hän sanoi minulle hänen ystävänsä viimeisen tunnin aikana kertoneen nähneensä koiransa taivaassa, ja että hän nautti tavattomasti kuulemastaan taivaallisesta musiikista. Hän mainitsi minut ja musiikkini. Hän kertoi yhä uudestaan ​​taivaallisesta musiikista.

Siellä istuin viuluni kanssa epäuskoisena. Hänen ystävänsä sanoi, että viimeiset hetket, tarpeemme ja ajatuksemme muuttuvat niin yksinkertaisiksi - silti heille arvokkaiden hetkien aikana hän tunsi olevan tärkeää puhua siitä, miten musiikki oli vaikuttanut häneen. 

- Tänään oli päivä, jota en koskaan unohda. En ole koskaan ajatellut, että soittaminen terminaaliosastolla voisi saattaa minut tällaiseen seikkailuun, mutta olen kiitollinen ja rukoilen rauhaa perheelle.

Minulle tuli tuosta tekstistä monenlaisia ajatuksia, olenhan jo jonkin aikaa työskennellyt vanhusten parissa; rohkenisinko ottaa sen askelen, että ryhtyisin itsekin haastamaan itseni edellä kuvatunlaiseen tehtävään. Tiedän, että se saattaa olla henkisesti aika rasittavaa, mutta samalla se voisi olla antoisaa. Repertuaarini kyllä siihen varmasti riittäisi, mutta kestäisikö kantti?

Toinen haaste voisi olla Musiikki- ja keskusteluhetket vankien parissa. Otan vastaan palautetta!