keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Kontrabassomatinea

RikkiMikolla oli maanantai-iltana ilo olla läsnä hienossa tilaisuudessa. Jyväskylän ammattiopiston järjestämässä kontrabassomatineassa soittivat jani Koskelan upean bassoluokan oppilaat antamassa keväisen näytteen talven aikaisesta edistymisestään.

Mukana oli myös Andzela Simpanen flyygelin ääressä turvallisena tukena nuorille ja vähän varttuneemmillekin basisteille.

Marianne Pynnönen ja Kaapo Kangas aloittivat Franz Simandlin, Zoltán Gardonyin ja Eduard Nannyn etydeillä, jotka esitettiin ilman säestystä.

Ohjelma jatkui Otto Weijon, Eemeli Poikolaisen ja Tuomas Hytösen hienoilla esityksillä pianon säestyksellä, ja lopuksi esiintymislavalle ryhmittyi Super Basso Orkesteri: Aleksanteri Virmasalo, Melik Turunen, Eemeli Poikolainen, Otto Weijo, Tuomas Hytönen, Kaapo Kangas, Marianne Pynnönen ja Jani Koskela.

Tämä kahdeksan soittajan yhtye esitti teokset Bassman Boogie ja Pink Panther.

Oli mahtavan hienoa todeta, että kaupunkimme kontrabassonsoittajien koulutus on hyvissä käsissä. Toivottavaa on, että suuntaus jatkuu, ja että muusikkinopetus myös Jyväskylän muissa koulutusyksiköissä voisi jatkua hyvissä merkeissä, ilman sellaisia surullisia piirteitä, joita on ilmaantunut aivan viime hetkinä esimerkiksi kuoronjohdon opetukseen liittyen!

Hyvää kesän odotusta!

P.S. Muistakaa, että Operettiteatteri Bravo!:n tuottaman Mustalaisruhtinatar- operetin esitykset alkavat kesä- heinäkuun vaihteessa Jyväskylän Paviljongissa!

tiistai 11. toukokuuta 2010

Kontrabassomatinea

RikkiMikolla oli maanantai-iltana ilo olla läsnä hienossa tilaisuudessa. Jyväskylän ammattiopiston järjestämässä kontrabassomatineassa soittivat jani Koskelan upean bassoluokan oppilaat antamassa keväisen näytteen talven aikaisesta edistymisestään.

Mukana oli myös Andzela Simpanen flyygelin ääressä turvallisena tukena nuorille ja vähän varttuneemmillekin basisteille.

Marianne Pynnönen ja Kaapo Kangas aloittivat Franz Simandlin, Zoltán Gardonyin ja Eduard Nannyn etydeillä, jotka esitettiin ilman säestystä.

Ohjelma jatkui Otto Weijon, Eemeli Poikolaisen ja Tuomas Hytösen

torstai 4. helmikuuta 2010

Grammy palkinto Jyväskylän Halssilaan!



Tämän päivän (Torstai 04.02.2010) Keskisuomalaisessa oli erittäin mielenkiintoinen kulttuuriuutinen: Marian Petrescu on ollut mukana soittamassa BigBand- tallenteessa, jolle on myönnetty musiikkimaailman tunnetuin palkinto Grammy.
http://webmagx.jazzrytmit.com/index.php/uutisotsikot-mainmenu-160/1243-marian-petrescu-mukana-grammyn-voittaneella-levyllae


Halukkaat voivat käydä tutustumassa tarkemmin Marianin taustoihin hänen loistavien kotisvujensa kautta:

Ylistäviä sanoja Marianista voi lukea Resonance Big Bandin sivuilta; Marian on astunut valtavan suuriiin saappaisiin ryhtyessään kulkemaan idolinsa Oscar Petersonin jalanjäljissä, ja millaisella menestyksellä!

"The CD is amazing! Marian Petrescu's re-creation of Oscar's choruses is quite remarkable!"
- Claus Ogerman


Tällä äänitteellä esiintyvät seuraavat muusikot:
Piano: Marian Petrescu
Guitar: Andreas Öberg
Bass: David Stone
Drums: Joe La Barbera
Reeds/Flutes: Bob Sheppard, Steve Wilkerson, Brian Scanlon, Keith Fiddmont, Tom Peterson
Trumpets/Flugelhorns: Willie Murillo, Larry Lunetta, Bob Summers, Larry Hall
Trombones: Andy Martin, Bob McChesney, Wendell Kelly, Bill Reichenbach
Tuba: Bill Reichenbach
Cabasa on "Sally's Tomato": Pierre Paul
Arranger/Conductors: Bill Cunliffe, Kuno Schmid, Claus Ogerman
String Quartet (Little Girl Blue, Greensleeves): Peter Kent, Giovanna Clayton, Belinda Broughton, Jessica Van Velzen
Piano: Fazioli Grand F-212

RikkiMikolla oli ilo onnitella puhelimen välityksellä hyvää ystäväänsä ja muutaman vuoden takaista kuntosalikaveriaan Mariania melko tuoreeltaan. Kuulumisia vaihdettiin ja Marian totesi lähtevänsä ensi viikolla viikon soittokeikalle Floridaan yhdessä basistiveljensä Mihain kanssa.

YouTubessa voit käydä kuuntelemassa ja katselemassa hiukan pitempiä näytteitä tämän mahtavan amerikkalaisbigbandin ja hienon pianistinsa uskomattomia suorituksia. Klikkaa!

maanantai 25. tammikuuta 2010

LOVE STORY; Operettiteatteri Bravo! esittää

LOVE STORY

"Rakkauslauluja musikaalista rockiin"

JYVÄSKYLÄN PAVILJONGISSA
PE 16.4.2010 KLO 19.00
Johanna Rusanen-Kartano
Arja Koriseva
Pentti Hietanen
Jyrki Anttila
Eerika Grönlund
Aki Alamikkotervo
Jukka Saarman

Jarmo Mäkinen juontaa

Mukana myös The Ballet Orchestra
ja Operettiorkesteri johtajanaan Risto Sojakka.


http://www.operetti.fi/
on sivusto, johon kaikkien hyvän musiikin ystävien kannattaa käydä tutustumassa!

maanantai 28. joulukuuta 2009

Tauno

Tänään ilmestyi tämän vuoden viimeinen Muusikko, lehti, joka on tarkoitettu musiikin ystäville ja ilmestyy kaikille Suomen ammattimuusikoille, tai siis niille, jotka ovat SML:n jäseniä. Tässä joulukuun 2009 numerossa on jälleen paljon sellaista asiaa, josta jokainen maksava jäsen saa taatusti vastinetta rahoilleen; huvia ja hyötyä, kuulumisia muusikkopiirissä tapahtuneista asioista, niin kevyen kuin konserttimusiikinkin alalta, tietoja avoimista työpaikoista, levyarvosteluja, henkilöhaastatteluja, ja niin edeelleen.

Tämänkuisessa numerossa Anu Karlsson kertoo kuinka "Hämeessä hoidetaan homma, mutta ei tehdä siitä numeroa", eli hieno artikkeli mm. käyrätorven soittajista. Tampereella järjestetty Valofonia-festivaali on jo järjestyksessään viides, ja se järjestettiin tänä vuonna lokakuun loppupuolella. Ohjelmassa oli eräänä huippuna Richard Sraussin Alppisinfonia, jossa kuvan perusteella laskettuna 24 cornon soittajaa antoi mahtavan näytteen ylevästä soinnista.

"Liikkeellä eteenpäin" on otsikkona Pekka Nissilän erittäin mielenkiintoisessa jutussa, jossa jyväskyläläisen rockbändin kautta Helsinkiin siirtynyt Eeva Koivusalo kertoo taustastaan muusikkona, kehittymisestään muusikkona (mikä tässä tarkoittaa myös monialamuusikkoa; rock, klassinen, teatteri-, tanssimusiikki). Eevan monipuolinen diskografia puhuu puolestaan: Muska Babitsinista Jorma Kääriäiseen ja Kari Tapioon, vuodesta 1981 vuoteen 2009 mahtuu kaikenlaista.

Ohessa juttujen otsikoita, joista selvinnee, kuinka monipuolisesti musiikin ja muusikoiden asioita käsitellään:


kuva: Kimmo Tähtinen www.pintoresco.fi 12/2009


  • Kansanedustajat ampuivat alas tekijänoikeuskaappauksen
  • Liikkeellä eteenpäin (Eeva Koivusalo)
  • Filharmoniaa viipaleina: Käyrätorvi on oma lukunsa - Hämeessä hoidetaan homma, mutta siitä ei tehdä numeroa
  • Pennanen paras Cremonassa (viulunrakentajan voitto jousisoitinrakentajien kilpailussa)
  • Glasgow, UNESCOn musiikkipääkaupunki
  • Emeritus: Artisti auttaa aina
  • Kiemurat: Kysymyksiä ja vastauksia tallenteiden uusiokäytöstä ja keikan tv-tallentamisesta
  • Orma: Unelmien vuosikatsaus
  • Uusia kasvoja liiton hallituksessa
  • Tegelman: Kinoilla sakkailu eli hulluttelua


  • Mitä tuo otsikko Tauno sitten pitää sisällään? tauno.fi on elokuvan, musiikin, tanssin, teatterin ja sirkuksen ammattilaisten työtori.

    Tauno on Teatteri- ja Mediatyöntekijät (TeMe) ry:n ja Suomen Muusikkojen Liitto ry:n rekrytointipalvelujen yhteinen palvelu.

    TAUNO TYÖNANTAJALLE

    Työnantajana voit jättää ilmoituksen työpaikasta, keikasta tai koe-esiintymistilaisuudesta tai etsiä ammattilaisia tietokannasta. Tauno on avoin ja maksuton kaikille työntarjoajille.

    Työpaikkailmoituksia voivat lukea vain rekisteröityneet alan ammattilaiset eli TeMen ja Muusikkojen Liiton jäsenet.

    TAUNO TYÖNHAKIJALLE

    Työnhakijana voit lukea ilmoituksia työpaikoista, keikoista ja koe-esiintymistilaisuuksista ja tarjota osaamistasi sekä almista ohjelmaa. Omat tietosi ja valokuvasi ovat jatkuvasti näkyvillä kaikille Taunon käyttäjille ja mukana hakutietokannassa.

    Työnhakijaksi voivat rekisteröityä vain TeMen ja Muusikkojen Liiton jäsenet.

    Yllä oleva olkoon kannustus kaikille musiikkia opiskeleville: kannattaa kuulua liittoon, jos mielii keikoille. Jäsenmaksukaan ei päätä huimaa: Päätoimisen opiskelijan kuulumisesta liittoon veloitetaan 7,00 €/kk. Maksu suoritetaan neljässä 21,00 €:n erässä, siis kolmen kuukauden välein. Työttömyyskassa palvelee sitten jo valmistuneita muusikoita, jotka ovat liittyneet kassan jäseniksi ennen työsuhteen alkamista. Jäsenyys sisältää myös vakuutuksen tapaturmien varalta.

    Hyvää Uutta Vuotta kaikille musiikin ystäville! Muistakaa olla kilttejä myös ensi vuonna!

    Terveisin RikkiMikko, jonka kontrabasso on taas ehjä, kiitos soitinrakentajamestari Mika Lahtisen

    keskiviikko 25. marraskuuta 2009

    RikkiMikon Kontrabasso rikki!

    Maanantaina 23.11.2009 Jyväskylän yliopiston sinfoniaorkesterilla, Sinfiksellä oli erittäin hauska ja mieliinpainuva lastenkonsertti yliopiston Musica-salissa. Oli ihanaa kuulla lasten iloista kiljahtelua ja nähdä heidän vikkeliä liikkeitään ennen konsertin alkua ja kuiskaten esitettyjä kysymyksiä: mikä tuo on, tuo iso, jonka yläpäässä on tommonen elukan pää?

    Sitten itse konsertti oli varmaankin aito menetys siitä päätellen, että yleisö kuunteli hiiren hiljaa. Kiitoksen ansaitsee Jyväskylän Ylioppilasteatterin näyttelijäryhmä perusteellisesta paneutumisestaan haasteelliseen tehtävään; lapsiryhmän mielenkiinnon ylläpitäminen ei ole niitä helpoimpia tehtäviä. Nyt onnistuttiin. Toisen kiitoksen lausun erittäin hyvin tehtäväänsä valmistautuneen, lahjakkaan kapellimestarin panoksesta; Tiiu Tuominen hallitsi orkesterin erinomaisen hyvin! Ja orkesteri oli jälleen täysin haasteensa tasolla!

    Konsertista jäi miellyttävä muisto, joka on edelleen mielessä siitäkin huolimatta, että kotiin palatessa RikkiMikko kohtasi tuskallisen päätöksen hienosti alkaneelle illalle: kolmenkymmenen kilon lasti taisi olla liikaa vanhan miehen kropalle kiivetä kolmanteen kerrokseen kaikki vermeet mukanaan. Basson, jakkaran, nuottitelineen ja Itellan postilaatikon kanssa rappujen kiipeäminen uuvutti, ja tuloksena oli että juuri ratkaisevalla hetkellä, kun asunnon ovi oli jo auki, kontrabasso päätti sukeltaa kolme metriä alemmalle tasolle porraskäytävän rappusia pitkin hyppelehtien, se leijonan pää edellä. Tuloksen voi nähdä oheisista kuvista, jotka otettiin soitinrakentajamestari Mika Lahtisen studiolla seuraavana päivänä.

    Ensi viikolla kerrotaan sitten kuinka Mika onnistui korjausoperaatiossa, joka sanottakoon tässä, ei ole varmaankaan niitä helpoimpia. Siihen saakka: hyvää ankeaa loppusyksyä!
    P.S. Käy tutustumassa viulunrakentajan työn salaisuuksiin tämän YouTube- videon kautta. Kannattaa varmasti!

    keskiviikko 18. marraskuuta 2009

    Operetin tukiyhdistys Jyväskylään



    Jyväskylän seudulle on perustettu Operetin tukiyhdistys.

    Keski-Suomen monipuolisen musiikkiteatteritarjonnan varmistamiseksi on Jyväskylään perustettu Operetin tukiyhdistys. Operettia Jyväskylässä on nähty ja koettu monesti, ammattilaisten ja harrastajien toimesta. Nyt tarkoituksena on tukea operetin esittämistä Keski-Suomen alueella ja auttaa Jyväskylää kehittymään Suomen ”Operetin pääkaupungiksi”.

    Operetti on oopperan jälkeen tunnetuin ja vanhin musiikkiteatterimuoto. Se sai alkunsa Ranskassa 1800-luvun puolivälissä, jolloin Jacques Offenbachin ”Orfeus manalassa” ja varsinkin sen toisen näytöksen galoppi (Can-can) herätti tunteita Pariisissa. Samaan aikaan Wienissä kehittyi wieniläisoperetti, jonka suuria nimiä olivat mm. Johann Strauss nuorempi (Lepakko, Indigo ja neljäkymmentä ryöväriä) ja Franz von Suppé (Kaunis Galanthea, Kevyt ratsuväki). Heidän musiikillista perintöään jatkoivat monet säveltäjät, joista tunnetuin lienee Franz Lehár. (Zarevits, Hymyn maa, Iloinen leski).

    Suomessa operettia esitettiin jo 1800-luvulla ja ”Suomalaisessa oopperassa” (nykyisin Suomen Kansallisooppera), varsinkin 30-luvulla. ”Viimeaikoina operetti on elänyt pientä suvantovaihetta, mutta merkkejä sen uudesta tulemisesta on olemassa”, kertoo uuden yhdistyksen puheenjohtaja Petri Vesa. ”Suomen Kansallisooppera on ottanut pitkästä aikaa ohjelmistoonsa operetin ja Operettiteatteri Bravon esitykset ovat olleet menestyksiä. Myös harrastajapuolella monet kesäteatterit ovat tehneet operettia menestyksekkäästi”, jatkaa Vesa.

    Operetti tarjoaa nuorille musiikin opiskelijoille tärkeää työkokemusta, jota ei voi muualta saada. Esimerkiksi nuorille laulajille ei oopperarooleja, varsinkaan Keski-Suomen alueella juuri ole. Operettien monipuolinen tekeminen avaa nuorille tekijöille turvallisen työssäoppimis- mahdollisuuden. ”Nuoret laulajat tarvitsevat kokemusta lavalla olemisesta, toimimisesta ja näyttelemisestä. Tässä operetti taidemuotona on vertaansa vailla. Siinä näyttelemisellä on suuri rooli ja musiikillisesti se on kuitenkin haastavaa, kenelle tahansa laulajalle”, Vesa kertoo.

    Yleisölle operetti tarjoaa rakastettuja sävelmiä, suuria tunteita ja vauhdikasta teatteria.

    Lisätietoja Jyväskylän seudun Operetin Tuki ry:stä

    Puheenjohtajalta osoitteesta: petri.vesa@kyparamaenmusiikkikoulu.fi

    Petri Vesa: puh. 040 5323 412

    tai

    Yhdistyksen sihteeriltä: kirstileskinen@gmail.com

    Kirsti Leskinen puh. 040 7174 061