torstai 23. helmikuuta 2017

Musiikkihetkiä Karin Parhaat-Yhtyeen kanssa ynnä muuta




Karin Parhaat-yhtye esiintyi viime sunnuntaina 19.2.2017 Palokan Pelimannitalon Kylän Kahvikonsertissa. Paikalla oli runsas ylesö, mm Suomi-Amerikkaseura oli edustettuna yli 30 hengen voimalla. Kahvilippuja myytiin enemmän kuin kertakaan aikaisemmin Karin Parhaat-yhtyeen konserteissa. Tuo runsas yleisö tuntui pitävän soitostamme, ainakin jos aplodien sävystä voi jotain päätellä. Kiitos yleisölle!

Kokoonpanomme on hiukan muuttunut; olemme saaneet uuden kontrabassonsoittaja, kun Tony Elgland liittyi joukkoomme ja aikaisempi basisti siirtyi soittamaan puhallinsyntetisaattoria. Kari Hokkanen ja Kaiku Pietiläinen soittavat viuluja, Mikael Elgland kitaraa ja Mikko Oinonen AKAI EWI 5000-puhallinta.

Meidän ohjelmistomme koostuu pääasiassa kevyestä jazzahtavasta viihdemusiikista, mutta mukana on myös kansanmusiikkia ja musikaali- ja elokuvasävelmiä.

Seuraava esiintyminen on tänään to 23.2.2017 klo 12:30 Luhtisen päiväkeskuksessa Palokassa. Esiintymispaikaksi valikoitui tämä paikka, kun Palokan Pelimannitalo ei ollutkaan käytettävissä vierailevaa yleisöä varten. Harjoituksia voimme siellä kylläkin pitää. Jotenkin absurdia, että halukkaat päiväkeskuksen asiakkaat eivät saa tutustua taloon, joka kipeästi kaipaa tunnettuutta. Kaikkea ei tietystikään aina voi ymmärtää. Talkoomotivaatiota tällainen kielto ei ainakaan lisää. 

Omat musiikkitapahtumani lähiviikkoina koostuvat tämän päivän esiintymisen lisäksi muutamista harjoituksista ja Palokan kirkon jumalanpalvelusmusiikista 5.3.2017, jolloin tarkoitukseni on soittaa yhdessä kanttoriurkuri Liisa Partasen kanssa jumalanpalvelukseen liittyvää musiikkia, Bachin Aria D-duurisarjasta, Pietro Mascagnin Intermezzo (Cavalleria Rusticana), Georg Friedrich Händelin Largo ja Bach- Gounod’n Meditatio (Ave Maria). 


Tämän viimeksi mainitun teoksen valitsin tämän illan (to 23.2.2017) Hyvän Yön Musiikiksi, kun löysin aivan ihanan nuoren esiintyjän, Jackie Evanchon esityksen tästä hienosta teoksesta: https://youtu.be/MAg6RtRonO0

Ei kommentteja: