sunnuntai 6. huhtikuuta 2008

Argentiinalainen tango


Mariano Mores

Mariano Mores (Mariano Martínez, syntyi San Telmossa, Buenos Airesissa helmikuun 18 vuonna 1918) aloitti uransa pianistina yhteistyössä Francisco Canaran kanssa, jota voidaan pitää eräänä tango-orkesterin isänä. 1940-luvulla Mores perusti oman tango-orkesterinsa, johon hän liitti mukaan uusia instrumentteja, kuten urut ja sähkökitaran. Hän on säveltänyt musiikkia useihin elokuviin, ja hän lukeutuu menestyksekkäimpien argentiinalaisen populaarimusiikin säveltäjien joukkoon. Espanjankielen taitajille löytyy lisätietoa alempaa. Teksti on lainattu Last.fm:n esittelystä.
Nyt kun Jyväskylä Sinfonian ohjelmassa alkavalla viikolla on ohjelmassa konsertti, joka on otsikoitu nimellä "El concierto del nuevo tango" (solistina Martin Alvarado ja jyväskyläläinen yhtye Quinteto iOtra Vez, molemmat argentiinalaisen tangon spesialisteja), saattaa olla mielenkiintoista vertailla suomalaista ja argentiinalaista tangoa keskenään. Se onnistuu helposti, kun klikkaat vuoron perään asianomaisia linkkejä, jotka löydät eri musiikkilajien linkkiluettelosta tämän blogin alareunasta. Sieltä löydät myös linkin suoraan Astor Piazzollan ja Kronos Quartetin musiikkiin.

De Wikipedia, la enciclopedia libre
Saltar a navegación, búsqueda

Mariano Mores (Mariano Martínez) es un músico argentino especializado en tango.

Nació en el barrio San Telmo, Buenos Aires, el 18 de febrero de 1918. Estudió en el conservatorio D´Andrea en Lanús Oeste. Hizo el Profesorado de Música Clásica en sólo tres años; a los catorce años ya trabajaba en el café Vicente de la calle Corrientes. Fue acompañante en el conjunto criollo "La Cuyanita" y por un tiempo fue pianista de Roberto Firpo.

Estrenó sus primeras composiciones en el Trío Mores, que integraba junto a las hermanas, Margot y Myrna Mores. Se casaría con Myrna y adoptaría el apellido Mores, como nombre artístico En 1938 compuso varias obras para la película "Senderos de Fe" que no tuvo éxito, pero que le dio la oportunidad de conocer gente del ambiente, por ejemplo R. Sciammarella y Alberto Vaccarezza. Fue piano solista en la orquesta de Francisco Canaro entre 1939 y 1948; formó su propio grupo y ese mismo año debutó en la sala del Teatro Presidente Alvear, dirigiendo una gran orquesta.

Tiene más de 300 grabaciones. Su primer cantor fue su hermano Enrique, con el seudónimo de Lucero. Por su orquesta desfilaron muchos vocalistas: el uruguayo Mario Ponce de León, Aldo Campoamor, Carlos Acuña, Miguel Montero, Hugo Marcel y su hijo Nito Mores, que falleciera en 1984. (read more)


lauantai 5. huhtikuuta 2008

Norah Jones


Peace is for everyone!

Rauha kuuluu kaikille!


Kuuntelepa tämä iki-ihana laulu, jonka esittää Ravi Shankarin tytär, maaliskuun 30. vuonna 1979 New Yorkissa syntynyt Norah Jones. Hän aikamme suosituimpia jazz-laulajia. Hän on ollut jäsenenä Wax Poetic- ryhmässä ennen debyyttiään albumilla Come Away With Me. Häntä voidaan vielä kuulla heidän kanssaan kahdella raidalla levyllä Nublu Sessions

Norah Jones, born on March 30th 1979 in New York City, is one of the most popular and jazz-influenced singers of our time. She was a member of Wax Poetic before her debut album Come Away With Me. She can still be heard singing with them on two tracks of their release, Nublu Sessions.

Her debut album Come Away With Me sold 18 million copies worldwide and won 5 Grammy Awards in 2003.

Her second album, Feels Like Home, with folk tendency, is the highest-selling album in the history of Blue Note Records with over a million copies sold within the first week. Norah Jones was listed among the most influential people of 2004 by the Time Magazine.

On January 30, 2007 Norah Jones released her third album, Not Too Late - a collection of 13 original songs, itunes includes a bonus live track of the song Sinkin' Soon. This was the most pre-ordered album of all time on Amazon.com.

The daughter of The Beatles-influencing sitar virtuoso Ravi Shankar, Jones doesn't closely follow any particular genre, rather she brings her unique jazzy flavor to songs with roots in country, folk, Americana, and modern light jazz and pop.

perjantai 4. huhtikuuta 2008

Reino Helismaan kupletteja


Iltamat perinteiseen tapaan

Lauantaina 5.4.2008 klo 19:00 Laukaan Kuusan Nuorisoseurantalolla järjestetään vanhan hyvän ajan Iltamat. Esiintyjinä on Laukaan kansalaisopiston laulun harrastajat ja Naiskuoro Anopinkielet Lievestuoreelta. Esityksen on valmentanut Marja Peura ja oopperalaulaja Ritva Auvinen on ollut mukana sparraamassa ja hänet voi bongata myös iltamissa.

Esityksessä säestää yhtye, jossa soittaa pianoa Marja Peura, rumpuja Esko Saari ja kontrabassoa RikkiMikko. Ohjelmaosuuden jälkeen on puolitoista tuntia tanssia iltamaorkesterin tahdittamana. Sen kokoonpanoon kuuluu edellä mainittujen muusikoiden lisäksi Matti Ikonen, harmonikka ja Jouni Tukiainen, kitara ja laulu.

Tervetuloa nauttimaan kuplettitaiteesta ja vanhasta tanssimusiikista!

Liput 5,00 €

torstai 13. maaliskuuta 2008

Giovanni Battista Pergolesi: Stabat Mater

Näin pääsiäistä odotellessa moni haluaa varmaan rauhoittua nauttimaan hyvästä musiikista. Tietysti aiheeseen liittyen sopivaa kuultavaa on aivan taatusti Giovanni Battista Pergolesin Stabat Mater (Partituuri). Amen. Teosta esitetään monilla paikkakunnilla perinteisesti juuri näin pääsiäisen aikaan; asiassa ovat kunnostautuneet erityisesti seurakunnat. Niinpä ainakin seuraavilla paikkakunnilla voit käydä nauttimassa tästä ihanasta teoksesta pääsiäisviikolla:

Tikkakoski: su 16.03.2008: Tikkkakosken kirkko
Vaajakoski: ma 17.03.2008 Vaajakosken kirkko.

Jyväskylä: 18.03.2008 Tikan kirkko.

Esiintyjät 17.03. ja 18.03.2008:

solistit: Sirpa Lampinen ja Liisa Partanen

I vl: Maria Typpö ja Kati Weijo

II vl: Camilla Leponiemi-Perätalo ja Tapani Partanen

vla: Matti Hannukainen

vc: Juhani Partanen

cb: Mikko Oinonen

org: Hanna Knuutila

Lisätietoa teoksesta
ja sanat löydät helposti napsauttamalla seuraavaa linkkiä.


17.03.2008klo 19:00 Vaajakosken Kirkko (Jyväskylän maaseurakunta) ja 18.03. 2008 klo 18:00 Tikan Kirkko (Jyväskylän kaupunkiseurakunta). Tule kuuntelemaan ja hiljentymään!

tiistai 4. maaliskuuta 2008

Symphony Tag Radio – Last.fm

RikkiMikon tämän päivän hyvä työ oli löytää aivan uusi tuttavuus säveltaiteen piiristä - säveltäjä, josta ei ollut aikaisempia muistijälkiä: Sir Arnold Edward Trevor Bax. Englantilainen säveltäjä ja runoilija, jonka musiikillisessa tyylissä sekoittuvat romantiikka ja impressionismi, mutta myös kelttiläinen vaikutus. Orkesteriteoksista paljastuu kompleksisuus ja värikäs instrumentaatio. Runoilijana hän esiintyi pseudonyymin takana, Dermot O’Byrne oli hänen runoilijanimensä.


Arnold Bax

1,752 plays scrobbled on Last.fm
Sir Arnold Edward Trevor Bax, KCVO (8 November 1883 — 3 October 1953), was an English composer and poet. His musical style blended elements of Romanticism and Impressionism, always with a strong Celtic influence. His orchestral scores are noted for their complexity and colourful instrumentation. Bax’s poetry and stories, which he wrote under the pseudonym of Dermot O’Byrne, reflect his profound affinity with Irish poet William Butler Yeats and are largely written in the tradition of the Irish Literary Revival.


Symphony Tag Radio – Last.fm

torstai 28. helmikuuta 2008

Operettiteatteri Bravo. Johann Strauss: Lepakko

Muistathan: RikkiMikon ilmainen puhelinnumero löytyy tämän linkin kautta. Soita!


Koska Lepakkokuume alkaa vähitellen ainakin Keski-Suomessa nousta, RikkiMikko päätti kirjoittaa jotain Johann Straussin operetista Lepakko.

Alempana on linkkejä, joiden kautta voit katsella aiheeseen liittyviä hienoja videotallenteita. Koska Internet yhteydet saattavat olla joskus tällaisten streaming video- ohjelmien pullonkaula - esitykset saattavat ajoittain häiritsevästi katketa - kannattaa toisto pysäyttää alussa joksikin aikaa, jotta puskurimuistiin ehtii tallentua riittävästi dataa. Latauksen kehitystä ilmaiseva punainen viiva kertoo tilanteen. Kun viivaa on tullut riittävästi, voi toiston aloittaa, ja kas, toistoon ei välttämättä enää niitä katkoja tulekaan. Anna palautetta tästäkin asiasta, jos tarvetta ilmenee!

Liitän tähän linkin Operettiteatteri Bravon sivuille, jotta halukkaat voivat käydä tarkastamassa sieltä tämän ammattiteatterin ihan virallisen ja päivitetyn tiedon kapellimestarista, solisteista, kuorosta, tanssiryhmästä, orkesterista, esitysten ajankohdista jne.

Taustatietoa Johann Strauss nuoremman operetista Lepakko (video).

Lepakon saksankielinen libretto avautuu luettavaksi täältä.
Saattaa olla hyödyksi tai ainakin iloksi tulostaa libretto paperille tai avata se uuteen ikkunaan, ennen kuin alkaa kuunnella ja katsella alempana olevista linkeistä avautuvia operettivideoita.

Operetin musiikista ja pukuloistosta voit poimia makupaloja:

- Fledermaus Overture
- I Akt: Introduktion.
- No 2: Terzett
- No 5: Finale I
- No 7: Couplet (
Prinssi Orlofsky, Bravon projektissa Marja Peura)
- No 8: Mein Herr Marquis
- No 9: Duetto
- No 10: Klange des Heimats; Csardas
- No 11:
Bruderlein, Bruderlein und Schwesterlein
- No 15: Ich Stehe Voll Zagen
- No 16: Finale III

Toivottavasti tämä teksti ja ohessa olevat videot osaltaan helpottavat yleisöä teoksen hienouksien ymmärtämisessä. Kesällä sitten joukolla seuraamaan iki-ihania musiikkihetkiä! Aikataulut löydät siis täältä, Bravon omalta Internet- sivulta.

RikkiMikko toivottaa hyvää lopputalvea ja aurinkoista alkavaa kevättä

maanantai 25. helmikuuta 2008

Musiikin lähteiden valinnasta

Innokkaana musiikin ystävänä RikkiMikko on viime aikoina miettinyt eri musiikin lähteiden merkitystä kuuntelun kannalta. Tällä hetkellä on käytettävissä eri tyyppisiä musiikkia kuultavaksi tuottavia lähteitä: perinteinen Ylen Ykkönen , Classic FM, joskus harvoin televisio, aidot konsertit, CD- levyt ja mp3- soittimet, tietokoneen kautta kuunneltavat nettiradiot sekä itse tuotettu musisointi.

Radiosta ja televisiosta tulevaan musiikkiin et voi juurikaan vaikuttaa; sieltä tulee se, mitä sieltä on määrätty tulevaksi. Kanavaa vaihtamalla voit tietysti siirtyä ehkä genrestä toiseen, toisin sanoen, jos joku klassisen musiikin kanava ei miellytä, vaihdat kevyen puolelle, esimerkiksi Iskelmä, Groove FM, Radio Nova, Voice ja niin edelleen, joista tulee sitten sitä, mitä juontajan mieleen on pälkähtänyt. Jazzin suhteen sitä paitsi valinnan mahdollisuudet lienevät tällä hetkellä Suomessa aika vähäiset. Sitä lajia tulee tiettynä viikonpäivänä tiettyyn kellonaikaan puoli tuntia, ja sillä selvä. Ajansiirtolaitteet tietysti muuttavat tilannetta, ja voit hyvin tallentaa jonkun esityksen ja kuunnella sen sitten silloin, kun sinua miellyttää.

Konserttiin menet kuuntelemaan nimenomaan sitä ohjelmistoa, jonka joku orkesterin asiasta päättävä elin on kuukausia aikaisemmin suuressa viisaudessaan päättänyt. Sinä valitset vain joko tai, siis joko menet konserttiin tai jätät menemättä, muuta valintaa et voi tehdä! Toki ne elämykset sitten ovat usein aivan omaa luokkaansa, kun voi paitsi kuulla hienoa musiikkia, myös nähdä kuinka sitä tuotetaan. Usein akustinenkin puoli musiikkihetken nautinnossa siellä konserttitilassa on toista luokkaa, kuin radion tai television välittämä, ainakin silloin, jos sattuu asumaan kerrostalossa tai muuten vain joutuu varomaan naapurien häiriintymistä.

Tämän kirjoituksen ajatuksena on tuoda esiin eräs uusi aspekti musiikin kuuntelussa, nimittäin tietty yllätyksellisyys, jonka nettiradio vain voi tuoda; tiedät suunnilleen minkä tyyppistä musiikkia on tulossa, jos valitset esimerkiksi last.fm:n hakemistosta Jazz tai Big Band, siis jonkun tietyn genren, tai jos valitset vaikkapa Patrick Gallois tai Mozart, voit odottaa saavasi kuulla huipputason huilumusiikkia tai vastaavasti wieniläisklassista sinfoniamusiikkia, vaikkapa Haydnia, last.fm kun ei aina suoraan ryhdy soittamaan välttämättä juuri valintaikkunaan kirjoitetun säveltäjän tai taiteilijan omia teoksia, vaan usein myös heitä lähellä olevia.

Tämä tekeekin asian todella mielenkiintoiseksi. Sinulla on nyt paljon enemmän odotuksia (ja ehkä yllätyksiäkin saattaa tulla), kuin laittaessasi oman sataan kertaan soitetun mielikappaleesi sisältämän CD:n levysoittimeen tai napsauttaessasi (kännykässäsi olevan?) mp3- soittimen päälle. Näistä välineistä kuulet vain sen valikoiman, jonka olet itse aivan tieten tahtoen jostain hankkinut, mutta et mitään muuta.

Last.fm palvelee sinua "oppivana mediana" reagoidessaan sinun mieltymyksiisi: kun kuulet jonkun sinua miellyttävän teoksen, voit ilmaista ihastuksesi painamalla punaista sydämen kuvaa, mikä tavallaan ohjelmoi tulevaa valikoimaa sinun ohjeistuksesi mukaan. Tämä toiminto luonnollisesti edellyttää palvelun käyttäjäksi rekisteröitymistä, jotta tietokoneohjelma voi palvella juuri sinua eikä ota listallesi esimerkiksi naapurin Kaisan toivomuksia. Kaikissa tapauksissa voit painaa ll> eli eteenpäin- merkkiä, jos teos ei miellytä tai jos muuten haluat mennä tarjolla olevalla listalla eteenpäin.

Rekisteröityjen käyttäjien suosikkilistat ovat mainio sielun peili; kuinka ollakaan, kun RikkiMikko napsautti omaa suosikkilistaansa, ensimmäisenä alkoi soida Gustav Holst – Peace, jonka jälkeen tuli sitten Nicolo Paganini – No. 21 In A Major, siis sellaista musiikkia, jonka lähisukulaisia oli tullut joskus merkittyä suosikkeihin. Voit tarkastella myös toisten rekisteröityneiden palvelun käyttäjien mieltymyksiä ja antaa heille vaikka näihin seikkoihin liittyviä kommentteja.

Esitettävään musiikkiin liittyvä henkilö, säveltäjä tai esittäjä on saanut kunkin teoksen aikana näkyvissä olevan pienimuotoisen elämäkerran tai CV:n, joita palvelun rekisteröityneet käyttäjät voivat käydä muokkaamassa, kuten Wikipediassa. Tämä osapalvelu tekee last.fm:stä ajan tasalla pysyttelevän musiikin tietoteoksen, jota opiskelemalla voi täydentää musiikin historian tietämystään.

Palvelu on ilmainen, mutta muusikon elinkeinon harjoittamisen kannalta hyvä puoli on se, että kuunteleva yleisö voi käydä tällä sivustolla myös kätevästi levyostoksilla, jotka voi ladata omalle koneelle ja maksaa kätevästi VISA- kortilla. Valikoima on todella laaja.